Endora Oy Milla Mikkasen sponsoriksi

15.12.11
Endora Oy on solminut uuden sponsorisopimuksen ammattiurheilijaksi tähtäävän seiväshyppääjä Milla Mikkasen kanssa. Sopimukseen kuuluu mm. nettisivujen toteuttaminen ja ylläpito. Mikkasen nettisivut julkaistiin tänään ja löytyvät osoitteesta www.millamikkanen.fi. Mikkasen lisäksi Endora tukee mm. maastohiihdon maajoukkueita, mäkihyppääjä Matti Hautamäkeä ja jääkiekkojoukkue KalPaa.
 
Nuori lupaus Kuopiosta
 
Milla Mikkanen on pian 18 vuotta täyttävä kuopiolainen seiväshyppääjälupaus. Mikkanen valittiin Suomen Urheiluliiton nuorten maajoukkueryhmään vuonna 2010 ja kaudella 2012 Mikkanen edustaa Suomea myös 18-22-vuotiaiden EM-ryhmässä. Saavutuksina Mikkasella on mm. kolme Suomen Mestaruutta (2009, 2010, 2011), Kalevan Kisojen 4.sija (2011) ja viides sija Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Turkissa (2011).
 
- Urheilusponsorointi koetaan Endorassa tärkeäksi. Yhteistyötä tehdään pitkäaikaisten kumppaneiden kanssa ja mukaan valitaan myös nuoria lupauksia, kuten Milla, kertoo Endora Oy:n liiketoimintajohtaja Petri Karhu.
 
Endora tukee ja tekee yhteistyötä monen tärkeäksi kokemansa tahon kanssa. Sponsoroinnissa tärkeässä osassa ovat ammatti- ja junioriurheilu, hyväntekeväisyydessä lasten ja nuorten hyvinvointi sekä yleismaailmallinen hyvinvointi ja katastrofiapu.